Lovikäärmeen aaveita II: Karmea Neiti Karmiina

Lovikäärmeen aaveista kertovassa sarjassamme on vuorossa Karmea Neiti Karmiina. Hänet tunnettiin elämänsä aikana Ureansaaren tyttökoulun johtajattarena, nimellä Neiti Karmiina Jäpyäläinen. Hän oli kotoisin Jäpyältä.

Neiti Karmiinan tausta

Neiti Karmiina saapui Lovikäärmeeseen johtamaan tyttökoulua päivälleen sata vuotta sitten. Tehtävään hänet kutsui silloinen kuningatar Pullariikka Ellinoora - noina aikoina kuningattaret nimittivät tärkeiden koulujen johtajat, joilla sitten oli suuri alueellinen vastuu ja täysi vastuu henkilökunnan ja oppilaiden valitsemisesta. Tehtävä ei siis suinkaan ollut vähäpätöinen, etenkin kun silloisen Suur-Lovikäärmeen kouluunottoalue oli mittava, paikoin väkirikas, paikoin vähäväkinen. Saman vuoden syksynä Ureansaaren tyttökoulu avasi ovensa ja keräsi puoleensa silloisen kuningaskunnan merkittävimpiä naisia, joilla vaan oli kyky opettaa tyttöjä, ja hengen palo tehtävään.

Neiti Karmiina oli aikaisemmin toiminut Tuortsin Kuninkaallisen Akatemian tyttöluokan patinanopettajana Hukkaholmassa. Opettajantyö oli aina neiti Karmiinan sydäntä lähellä, ja johtavasta asemastaan huolimatta hän toimi tyttöjen alkeispatinan kurssien opettajana, koska hän halusi tutustua koulun jokaiseen oppilaaseen. Oppilaat ovat muistaneet neiti Karmiinan ankarana ja palavasieluisena naisasian kannattajana, mutta toisaalta humaanina, järkevänä ja oikeudenmukaisena opettajana. Neiti Karmiina on olennaisessa osassa naisasialiikkeemme historiassa. Hän itse eteni papin ainoasta tyttärestä sopivankokoisen perinnön avulla ensiksi hovineidoksi Hukkaholman hoviin ja sieltä oppineisuutensa ansiosta juuri patinanopettajaksi.

Neiti Karmiinan elämän suuri erhe


Meillä täällä Lovikäärmeessä on komeiden hulttioaatelisten pitkä perinne, ja tähän perinteeseen oppineen neiti Karmiinankin elämä sotkeentui ja sen perinteen likavesissä se tahraantui. Neiti Karmiina näes rakastui Loiventavan kartanon toiseksi nuorimmaiseen vilperipoikaan, Jaakkima af Loivalaskuun. Tuolloin neiti Karmiina oli jo lähes neljänkymmenen, ja samoja ikiä oli naistenmiehenä jo parikymmentä vuotta mainetta niittänyt Jaakkima. Jaakkima-herra lienee nähnyt neiti Karmiinan elämänsä valloituksena, niin kosolti tarvittiin älyä, viehätysvoimaa, lirkuttelua, näyttelemistä ja antaumusta neiti Karmiinan sydämen voittamiseksi. Mutta niin kävi, että Jaakkima-herra itsekin rakastui vietellessään neiti Karmiinaa. Näiden rakastavaisten tarina kuitenkin loppui lyhyeen, kun Jaakkiman vanhemmat, kreivi ja kreivitär af Loivalasku saivat selville, että heidän poikansa on läheisissä tekemisissä itseellisen naisen kanssa.

Noina aikoina itseellisen naisen elämä ei missään nimessä ollut helppoa, jos se ei sitä ole tänäkään päivänä. Ehkä nykyajan nuorten naisten on vaikeata käsittää, että morsiamen itseellisyys oli liikaa sulhasen vanhemmille. Ja kun pariskunnan vapaamielisyys kaikissa asioissa tiedettiin, oltiin myös varmoja siitä, että neiti Karmiinan maine oli kertakaikkiaan mennyttä. Häntä vaadittiin eroamaan tehtävästään välittömästi ja muuttamaan noita-akkojen kanssa Urean alkulähteille.

Neiti Karmiinan traaginen loppu

Neiti Karmiina oli viisas ja valistunut henkilö, joka tiesi ettei voisi loppuelämäänsä viettää metsän siimeksessä hullujen eukkojen kanssa. Koska Jaakkima-herra ei halunnut ottaa neiti Karmiinaa morsiamekseen vanhempien vastustuksen uhallakin, pakkasi neiti Karmiina tavaransa ja varasi laivaliput Gargensiinaan, maapallon toiselle puolelle. Joku kostonhimoinen sai tästä vihiä, ja surmasi neiti Karmiinan vaunuihin Urean mutkan tiellä leikkaamalla tältä kaulasuonen auki.

Neiti Karmiina haudattiin Lovikäärmeeseen ja selkkauksesta huolimatta kuningatar Pullariikka Ellinoora määräsi suosikilleen kuninkaalliset, arvokkaat hautajaiset. Kuningatar tiesi miten tärkeä Ureansaaren tyttökoulu oli ollut neiti Karmiinalle ja arveli tämän haluavan maan poveen juuri Lovikäärmeeseen.

Ilmeisesti kuningatar erehtyi pahasti, koska neiti Karmiina ei kauaa viihtynyt haudan pimennossa,
vaan on jo yhdeksänkymmenenseitsemän vuoden ajan nuossut jokaisena uudenkuun yönä haudastaan ja palannut kulkemaan Urean mutkan tielle, joen rannoille ja jo hyljättyyn Urean saareen, jonka tyttökoulusta on jäljellä vain ruohottuneet rauniot (katso kuva). Jokainen tienoville uudenkuun yönä eksynyt kulkija kertoo Karmeasta Neiti Karmiinasta, joka on hiipinyt hänen perässään, pyrkinyt viekoittelemaan ja lähelle päästyään tainnuttanut uhrinsa. Alueelle on kadonnut muutamia henkilöitä, ja ne, jotka kertovat Karmean Neiti Karmiinan käyneen kimppuunsa, kärsivät ilmeisestä verenvähyydestä. Neiti Karmiina on siis tavattavissa tänäkin päivänä Urean rantapenkoilla tai kammottavalla Ureansaarella uudenkuun aikaan - vihjeeksi sille, joka haluaa häntä haastatella.

Lovikäärmeen aaveita I: Wilhelm-Anttero Naksuli

Lovikäärmeen kylän konnuilla raportoidaan useista aavehavainnoista vuosittain. Rakkaimmat ja toistuvimmat havainnot yhtyvät tiettyihin henkimaailman asukkaisiin, jotka kaikki kyläläiset tuntevat. Lovikäärmeen Kylän Sanomat aloittaa Lovikäärmeen aaveita esittelevän juttusarjan, joka tulee olemaan paitsi katsaus kiinnostaviin Lovikäärmeen asukkaisiin myös kiertokäynti kylän historiassa. Juttusarjamme aloittaa kunnioitettu Urean mutkan vanhaparoni Wilhelm-Anttero Naksuli, Naksulin mahtavan suvun jäsen.

Wilhelm-Anttero poikasena

Koska vanhaparoni Naksuli on aikanaan julkaissut verevät ja värikkäät muistelmansa, on meillä
jonkinlainen pääsy hänen maailmaansa. Lapsuuttaan ja poikaikäänsä Wili (joksi häntä poikasena nimitettiin, ja syystä!) muistelee seuraavasti:

Oli siinä äitimuorilla meikäläisessä pitelemistä, oli niin sentään! Minä kiipeilin yhtä lailla korkealle kuin matalalle, vein naisilta hatut päästä ja nappasin heidän alushameitaan. Aaveen he kuvittelivat ne vieneen! Ja jos minulla parta olisi ollut, sen uumeniin olisin naureskellut kun arvoisa äitini, kreivitär Amnada von Huttentoft-Naqsuli puhui naapurin Katariina Sjävfastjärnasta, jonka kadonnut brysselinpitsihamonen riippui ullakkokomerossani. Ja siellä se on vieläkin, menköön katsomaan ken uskaltaa!

Tämä iäkkään Wili Naksulin kirjoittama katkelma antaa ymmärtää, että jotenkin hän ja hänen lähipiirinsä jo hänen lapsuudessaan aavistelivat poikaa odottavan pitkän aave-elämän.

Wilin vilkas nuoruus

Kuten Naksulit yleensä, Wilikin vietti hurjan nuoruuden elostelujen parissa. Hän hakkaili kylän kaunokaisten kanssa ja kun neitseet Lovikäärmeestä loppuivat, oli aika siirtyä Pyllyyn. Täytyy Wilin ansioksi mainita, että hänen lukuisat aviottomat lapsensa paransivat Pyllyn onnetonta väestöpohjaa huomattavasti ja vain yksin hänen ansiostaan pyllyläisillä on vielä jotain toivoa tässä maailmassa.

Lopulta Wili tapasi elämänsä rakkauden, Sophia-Aino von Sulkkukäärmeen, jonka kunniakas suku kuuluu Lovikäärmeen alkuperäisimpään aateliin. Kerrotaan heidän nimensä periytyvän aina Lovikäärmeen keritsemisen ajoista, ja itsensä sankari Lotkorin nimenneen von Sulkkukäärmeiden esi-isät. Paitsi jalosukuinen, Sophia oli myös määrätietoinen ja viehättävä, ja onnistui kiertämään nuoren Wilin sydämen pikkusormensa ympäri. Tätä erikoista sanamuotoa itse Wili käyttää muistelmissaan, ja pyrkii kuvaamaan sillä täysin antautuvaa, hivenen kiduttavaakin rakkautta, jota hän Sophiaa kohtaan koki seuraavat vuosikymmenet.

Wilin avioliitto

Wili ja Sophia perustivat Lovikäärmeeseen, Urean mutkaan, Naksulin sahayrityksen. Lisäksi he saivat ihastuttavia lapsia, joilla oli isänsä leikkisä luonne ja äitinsä äly ja tarmo. Vanhin näistä lapsista on nykyinen Naksulin suvun päämies ja kuuluisan Wentselin isä Alvertti Naksuli. Kahdeksasta (niin, Sophia oli lujaa ja hedelmällistä tekoa) muusta lapsesta mainittakoon nykyinen Länsi-Kaipakäämän ruhtinatar Everharda Laina Naksuli, komendanttikeneraali Alvherdt Keessar Naksuli ja Hulttiolan läänin maaherran rouva Selma-Ihkinna Naksuli-Laurenius. Muutkin Wili Naksulin lapset ovat nousseet suureen arvoon, ja kaikki heistä ovat jo manan majoilla.

Sophia kuitenkin kuoli jo ennen Wiliä, ratsastusonnettomuudessa Pyllyn rajoilla, kun perheen nuorimmainen lapsi Repe-Eicca oli vasta yhdentoista vanha. Näin jäi Wili yksin suruunsa, palveluskunta piti huolen lapsista kun Wili oli syvän surun vallassa. Kuitenkin Wilin luontainen elinvoima tempaisi hänet jo muutaman kuukauden päästä sängynpohjalta, ja vanha elostelijan-elämä veti miehen jälleen mukaansa. Loppuelämänsä Wili piti sydämensä asiana varmistaa, ettei Lovikäärmeeseen jäisi yhtään neitsyttä.

Wilin kuolema ja kummittelu

Elämänsä ehtoopuolella Wili sairastui. Pahat kielet kertovat, että kyseessä olisi ollut kuppa, ja sitä sanoi jokunen lääkärikin, mutta Wili uskoi taudin johtuvan huonosta ravinnosta. Wili oli koko ikänsä inhonnut jänispaistia, ja nyt se koitui hänen kohtalokseen. Wilin hautajaisia vietettiin kesäisissä merkeissä ja niissä tarjoiltiin jänispaistia, koska Wili ei suinkaan toivonut samaa turmaa muiden osalle.

Pian hautajaisten jälkeen alkoi kuitenkin hillitön kummittelu. Kerrottiin Wilin kulkevan nuorten naisten kamareissa peittoja nostelemassa. Hän kävi yksinomaan neitseiden luona, joka ainoa yö hän teki saman tarkistuskierroksen. Hän pelästytti Lovikäärmeen neitseet nostelemalla näiltä peitot ja kiskaisemalla näiden yöpaidan helman ylös, ja kun muutamat viisaat neitseet siirtyivät housuihin, hän kiskaisi ne alas. Tämän vuoksi vanha siveysvyöteollisuus alkoi kukoistaa Lovikäärmeessä.

Mutta aaveita vastaan on keinot monet: nuoret Lovikäärmeen naiset ovat ottaneet tavakseen varsin vapaan seksuaalisen käyttäytymisen, koska kukaan ei mieli vanhaa Wiliä vierailemaan makuuhuoneeseensa, vaikka tämä harmiton onkin. Nyt kuitenkin Wili on jälleen ajankohtainen, hänet on nähty muutamien neitojen kammioissa lakanoita leyhyttelemässä. Neiti Ulrika Suun luona Wiliä ei ole näkynyt, mutta erityisesti neiti Heidi-Weera Naksuli on saanut jo aaveen vierailusta kyllikseen. Nuori Heidi-Weera on nähnyt Wilin useita kertoja, ja kertoo myös sättineensä vanhan haamun kovin sanoin: "Ja minähän en minkään vanhan pervon pelossa ala jakaa kelle tahansa!".