
Lekser aromivoiman asialla
Outo hapankaalilta haiseva kulkija, joka oli sonnustautunut täysin naurettaviin nahkasortseihin herätti kylässä heti kummeksuntaa. Äidit kutsuivat lapsensa heti kotiin ja isät latasivat ruostuneet kiväärinsä. Agitaattori Lekseriksi itsensä esitellyt outo kulkija alkoi välittömästi pauhata kylässämme. Hän ryhtyi ajamaan asioitaan kyläläisille ja tällä tavalla hän pyrki saamaan kyläläisemme ajamaan hänen asioitaan. Näin agitaattorit toimivat, ja moni lovikäärmeläinen haksahtikin hänen ansoihinsa. Suurin osa järkevistä kyläläisistämme on tottunut pitämään Agitaattoria tarueläimenä, samaan tapaan kuin Suurta Lovikäärmettä. Kuten agitaattoreita usein, mainittua Lekseriäkin kiinnosti raha ja valta, mutta hänen oli pakko tulla hakemaan näitä Lovikäärmeen syrjäisestä kylästä, koska hän ei suostunut menemään seelanninkieliseen maailmaan puhumaan maailman valtakieli seelantia.
Agitaattori Lekser opittiin lyhyessä ajassa tuntemaan rahakkaana miehenä, joka auliisti jakeli toisillekin sijoitusvinkkejä. Hän myös häiritsi tavallisia työtä tekeviä lovikäärmeläisiä heidän päiväaskareissaan. Naksulin sahalla Urean mutkassa hän pysäytti työt koko päiväksi, koska yritti saada tehtaanpatruuna Naksulin luopumaan vesivoimalasta ja tilaamaan oman aromivoimalan. Agitaattori Lekser ei suostunut kellekään paljastamaan mistä oli omaisuutensa saanut, mutta Lovikäärmeen Kylän Sanomien tutkiva talousjournalisti selvitti asian perin pohjin ja veti agitaattorin maineen lokaan. Talousjournalistimme Edelperttu Onkia sai selville, että Lekserin toimintaa rahoitti kansainvälinen aromivoiman puolesta puskeva Hajuturma-järjestö. Hyvin läpinäkyvästi Lekser vetikin linjaansa aromivoiman suuntaan.
Lekserin ravinto-opit
Lyhyessä ajassa Lekser tuli tunnetuksi myös pillerinmyyjänä. Hänellä oli oma ravinto-oppinsa, jonka mukaan ihmisten pitäisi syödä mahdollisimman niukalti maistuvaa ja värikästä ruokaa, koska he voisivat saada tarvitsemansa vitimiininit ja hivenet aineet Lekserin myymistä värikkäistä pilleripurkeista. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei kyläläisten tarvitsisi enää kerätä metsästä marjoja ja viljellä vihanneksia kasvimaillaan, vaan he voisivat juoda olutta ja syödä pillereitä, ja eläisivät terveinä pitkään. Lekserin mukaan Lotkorin keritsimissä tarjoiltu olut oli aivan liian hiivapitoista ja siksi hän suosittelikin juomaan hänen itsensä kylään tuottamaa pullotettua olutta. Moni kyläläinen tarttuikin Lekserin houkutuksiin. Lyhyessä ajassa kyläläisten hampaat alkoivat irtoilla ja puoskari Massukin raportoi monien naisten käyneen ihan karvattomiksi sekä ylhäältä että alhaalta. Tilanne alkoi kärjistyä, kun puoskari Massu kertoi myös monien naisten nesteiden alkaneen ehtyä ja tutkimusten sujuvan tahmeasti: "kuin hiekkaa ois siroteltu", ähki Massu ja ryhtyi lakkoon. Tohtori Sivako kertoi huolestuneena juotuneensa tilaamaan mikroskoopin Pääkaupungista asti, että voisi suorittaa tiettyjä lääketieteellisiä tutkimuksia, jotka aikaisemmin on voitu suorittaa paljaalla silmällä. Tohtori Sivakokin ryhtyi lakkoon ja muutti puoskariruhtinas Massun seuraksi Lotkorin keritsimiin.
Kyläläisten epäilykset agitaattori Lekseriä kohtaan heräsivät viimeistään siinä

Lovikäärmeen laki
Lovikäärmeessä on olemassa muinainen laki ja asetus, joka sanoo "huijarin älä anna elää". Lovikäärmeen asukkaat eivät ole muistaneet lakia aikoihin, koska huijareita ei Lovikäärmeessä ole ollut sitten aikojen alkuhämärän, ennen Lovikäärmeen keritsemistä. Kansa muisti tämän lain kun Lekser häädettiin Utaretissin kartanosta, ja Lekser tarvitsi viranomaissuojelua nimismies Palkiolta. Palkio on kertonut jälkeenpäin, että yö Lekserin kanssa putkassa oli hänen elämänsä tuskallisimpia, koska agitaattori ei hetkeksikään lakannut agitoimasta ja Palkio ei kyennyt nukkumaan nahkahousujen narinalta ja haisulta. Agitaattori oli lisäksi koko yön valittanut makkaran laaduttomuutta ja hapankaalin puutetta. Aamusta hän ryhtyi laulamaan kaskaslaisen säveltäjä Ruickhurt Wargenin sävelmiä. Kyläläisten korviin on syöpynyt syvälle wargeniaaninen "Kalvyyrioiden patsastelu", jota ei koskaan esitetä Lovikäärmeen konserttisalissa. Lovikäärmeen sinfoniaorkesterin kapelimestari Miksu Ranskis on ilmoittanut omin käsin teurastavansa jokaisen lovikäärmeeläisen, joka hyräilee/laulaa/soittaa/ajattelee R. Wargenin sävelmiä.
Aamu hämärissä Agitaattori ajettiin kruunun kyydillä Pyllyn rajalle. Huhujen mukaan siellä agitaattori hakeutui siellä Pyllyn kylän huonomaisimpaan ja likaisimpaan räkälään Viimeiseen Filosofiin. Viimeisessä Filosofissa hän oli jatkunut agitointiaan, mutta ei tällä kertaa aromivoima-asioista vaan lovikäärmeeläisten tavoista ja sivistymättömyydestä. Jopa pyllyläisten kaltaiset onnettomat ihmisolennot lopulta kyllästyivät häneen ja heittivät hänet ulos pubista. Tämän jälkeen Agitaattorin tiedetään pyrkineen Pyllyssä toimivan Rahathukku-pankin pankinjohtaja Jokke M. Kainoksen puheille antaakseen tälle sijoitusvinkkejä. Toimitus ei uutterasta työstään huolimatta onnistunut saamaan tietoja agitaattorin seuraavista vaiheista ennen seuraavaa aamua.
Lekserin kohtalo epäselvä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti